Tarina

Suomalainen tuulivoiman kehitysyhtiö Tuulikolmio on kymmenessä vuodessa kasvanut Suomen johtavaksi tuulivoimakehittäjäksi. Tavoitteenamme kehittää, omistaa ja operoida 2030MW tuulivoimakapasiteettia vuoteen 2028 mennessä. Tuulivoiman vahvuuksiin on alusta asti kuulunut vahva alueellinen yhteistyö, kestävien hankeratkaisujen luominen sekä vankka arvopohja.

2021

Tuulikolmio osallistuu vetytalouden kehittämiseen Suomessa

Tuulikolmio aloittaa yhteistyön OX2:n kanssa hankeportfolion kehittämiseksi

2020
2018

Tuulikolmio solmii yhteistyön Aquila Capitalin kanssa Mastokankaan Tuulivoimapuiston rakentamiseksi

Infraventus liittää InfraMaltan osaksi konserniaan

2016
2012

Yhdeksän hankkeen kehitys aloitettiin Suomessa

Tuulikolmio perustettiin Suomeen

2011
2008

Grupo Enersis kasvoi yhdeksi Euroopan suurimmaksi yksityiseksi tuulivoimakehittäjäksi.
Grupo Enersis nimi muutettiin muotoon Infraventus Lda.

Tuulivoimakehitys Iberian niemimaalla

1995 – 2005
1988

Grupo Enersis aloitti uusiutuvan energian kehittämisen vesivoimalla Portugalissa